PUNKAHARJUN KULTARANTA VARAUSEHDOT
( PKR )
PKR Oy noudattaa majoituksen välittämisessä seuraavia ehtoja. Ehdot tulevat kumpaakin osapuolta sitoviksi, kun asiakas on suorittanut sopimusehdoissa mainitun ennakkomaksun. Ehdot ovat voimassa EU-alueella, ulkomaankaupassa erilliset ehdot (Terms of reservation). Muiden matkailutuotteiden osalta ehtoja noudatetaan soveltuvin osin. Ehdot ovat voimassa toistaiseksi, oikeudet muutoksiin pidätetään.
Alustava varaus, varaus ja maksu
PKR voi ottaa vastaan harkintansa mukaan alustavia varauksia. Alustava varaus muutetaan normaaliksi varaukseksi ja laskutetaan vahvistuspäivänä, ellei asiakas ole sitä aiemmin perunut. Varaus vahvistuu, kun asiakas on maksanut ennakkomaksun (50 % loma-asunnon majoitushinnasta) 7 pv kuluessa varauksen vahvistuksesta. Loppusuorituksen eräpäivä on viimeistään 30 vrk ennen loman alkua*. Mikäli varauksen tekoajankohdasta on alle 30 vrk varatun jakson alkamispäivään, lähetetään vain yksi lasku, joka sisältää sekä ennakkolaskun että loppusuorituksen. Ellei asiakas maksa suorituksia eräpäivään mennessä, voi PKR yksipuolisesti perua varauksen ja palauttaa kohteen myyntiin. Ellei asiakas peru varaustaan ja kohde jää myymättä siinä olleen maksamattoman varauksen (jota ei ole kirjallisesti peruttu) takia, peritään varauksen hinta kokonaisuudessaan tulematta jääneeltä asiakkaalta. Laskun yhteydessä lähetetään asiakkaalle tiedot loma-asunnosta ja sen varustelusta sekä kulkuohjeet avainten luovutuspaikkaan ja lomakohteeseen.
* paitsi uudenvuoden varauksissa 8 viikkoa ennen varauksen alkua.
Peruutukset ja muutokset varauksissa
Peruutus on aina tehtävä kirjallisesti PKR:lle. Peruutus katsotaan tapahtuneeksi sillä hetkellä, jolloin tieto peruutuksesta on tullut PKR:lle. Varauksen peruuttamisessa pidätetään aina siihen mennessä maksettu 50% ennakkomaksu, verkkomaksua käytettäessä pidätetään myös vastaavat summat (50% varauksesta) ja loppuosuus palautetaan asiakkaan ilmoittamalle tilille. Mikäli varauksen peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 30 vrk ennen varausjakson alkua, veloitetaan koko varauksen hinta. Suoritettua 50 %:n ennakkomaksua ei kuitenkaan palauteta. Peruutukset on ilmoitettava viipymättä. Mikäli asiakas muuttaa loma-asuntoa tai loman ajankohtaa, tai peruuttaa osan varaamistaan loma-asunnoista, sitä katsotaan aikaisemman varauksen peruutuksena ja uutena varauksena. Mikäli matkailupalveluiden varausta muutetaan asiakkaan pyynnöstä useammin kuin kerran, peritään toisesta ja sen jälkeisistä muutoksista, kustakin 20 € maksu.
PKR Oy:n oikeus peruuttaa varaus
PKR voi asiasta ilmoittamatta perua eräpäivänä maksamattoman varauksen. Mikäli kysymyksessä on ylivoimainen este (force majeure), lomakohteen omistaja voi PKR välityksellä peruuttaa maksetunkin varauksen. Em. ylivoimaiseksi esteeksi katsotaan myös omistajan ennakkoon ilmoittamaton loma-asunnon myynti tai omaan käyttöön otto. PKR ilmoittaa mahdollisimman pian asiakkaalle peruutuksesta. Asiakkaalla on tällöin oikeus saada PKR:lle maksamansa majoitushinta takaisin. PKR:n vastuu rajoittuu vain PKR:lle maksetun summan palauttamiseen, eikä velvoitetta korvaavan kohteen tarjoamiselle ole. Force majeure –tapauksessa PKR voi mahdollisuuksiensa mukaan tarjota varauksen peruuttamisen vaihtoehdoksi varauksen vaihtoa toiseen kohteeseen.
Avainten luovutus, käyttö ja palautus
Lomakohde on asiakkaan käytettävissä tulopäivästä klo 16.00 lähtöpäivään klo 12.00, loma-asunnon avain annetaan PKR:n osoittamasta paikasta Punkaharjulta, ellei kohteen tiedoissa toisin mainita. Asiakkaalla on käytössään lomakohteessa 1 avain, joka palautetaan lähtiessä loma-asunnon pöydälle, ellei kohteessa ole muuta ohjetta. Kohteen varaaja on varausjakson aikana vastuussa avaimesta. Kadonneesta avaimesta peritään lukon vaihtamisesta aiheutuneet todelliset kustannukset.
Oleskelu lomakohteessa
Loma-asuntojen majoitushintaan kuuluu vapaa käyttöoikeus. Hintaan sisältyvät lisäksi varausdokumenteissa mainitut varusteet. Liinavaatteet kuuluvat varauksen hintaan. Loma-asuntojen siivouksesta loman aikana huolehtii asukas itse. Odotamme, että asiakas huolehtii seuraavista asioista: roskien vienti, lattioiden imurointi, astioiden puhdistus (ja tiskikoneen tyhjennys), tahrojen ja likojen poisto, tavaroiden paikoilleen vienti ja vuoteiden petaus, ikkunoiden ja ovien lukitseminen lähtiessä. Loppusiivouksesta veloitetaan lisämaksu € 50. Vaikka loppusiivouksesta veloitetaan lisämaksu, edellytetään kohteen olevan normaalin asumisen jäljiltä, eli huonekalut ja muut varusteet paikoillaan ja ehjinä, roskat vietynä ja mahdolliset eritteet yms. poistettuna. Mikäli varauksen päättyessä loma-asunnon siisteys ei vastaa edellä esitettyä, veloitetaan jälkikäteen ( € 50 /tunti).
Vauriot, puutteet ja reklamaatiot
Kaikki lomakohteen varustukseen ja kuntoon liittyvät huomautukset tulee osoittaa välittömästi loma-asunnon huoltajalle, jolloin ne voidaan mahdollisuuksien mukaan korjata tai kompensoida. Jos haittatekijää ei voida heti kompensoida, on asiasta tehtävä välitön kirjallinen reklamaatio PKR:lle. Jälkikäteen tehtyjä valituksia ei huomioida. Samoin asiakas on velvollinen ilmoittamaan välittömästi ja korvaamaan lomakohteelle ja sen irtaimistolle aiheuttamansa vahingot. Ilmoittamattomat vauriot laskutetaan todellisten kulujen mukaan jälkikäteen: VARAAJA ON TÄYSIMÄÄRÄISESSÄ VASTUUSSA LOMA-ASUNNON KUNNOSSA PYSYMISESTÄ MAJOITUSVARAUKSENSA AIKANA. PKR ei vastaa niistä virheistä loma-asuntojen ennakkotiedoissa, jotka ovat syntyneet varausajankohdan jälkeen äkillisen olosuhdemuutoksen takia (esim. sinilevä, lumi- tai jäätilanteen muutos, rakennustyöt naapuritonteilla, metsänhoitotyöt tontin läheisyydessä tms.) tai johtuen omistajan tekemistä varustelu tms. muutoksista, joita ei ole PKR:lle ilmoitettu. PKR ei vastaa myöskään loma-asunnoissa mahdollisesti ilmenevistä koti- tai luonnon eläinten, homeiden tms. aiheuttamista haitoista. Jos asiakas ja PKR eivät pääse em. seikoissa yhteisymmärrykseen, asiakas voi saattaa riita-asian kuluttajavalituslautakunnan käsiteltäväksi.
Henkilömäärä
Loma-asunnon suurin sallittu henkilömäärä on sama kuin asunnon vuoteiden ja lisävuoteiden määrä. Henkilömäärä on ilmoitettava varausta tehtäessä, eikä sitä saa ylittää. Ylimääräisistä henkilöistä peritään € 60 /hlö/vrk lisämaksu käteisenä.
Tupakointi, lemmikit, löytötavara
Tupakointi on sallittu vain loma-asuntojen ulkopuolella siihen varatulla paikalla. Luvattomasta sisällä tupakoinnista veloitetaan € 100 tuuletusmaksu. Lemmikin tuonnista loma-asuntoon on aina ilmoitettava PKR:lle. Luvatta tuoduista lemmikeistä peritään € 100 /lemmikki/vrk lisämaksu käteisenä. PKR ei vastaa luvattomasta tupakoinnista tai eläinpölystä aiheutuneista allergia tms. ongelmista asiakkaille. Lemmikin sairaus ei ole varauksen perumiseen oikeuttava syy. Löytötavarat (=arvo yli 20 euroa) toimitetaan paikalliselle poliisille, josta niitä voi tiedustella. Ne löytötavarat, joita poliisi ei ota vastaan (=arvo alle 20 euroa) hävitetään siivouksen yhteydessä.
|